maanantai 17. toukokuuta 2010

PartyLite

Ystäväni järjesti eilen PartyLite kutsut ja onneksi sain vaihdettua vuoroa että pääsin niihin osallistumaan. Ensinnäkin PartyLiten kynttilät ovat ihania, mutta vielä ihanampaa oli nähdä ystäviä koolla pitkästä aikaa. Ja tietysti odotin myös esittelyn jälkeistä kahvipöytää herkkuineen ;)

Minä pöllö unohdin kameran kotiin joten en saanut otettua kuvaa esittelijän ihanasta esittelypöydästä. Kuvat onkin nyt siis lainattu PartyLiten sivuilta.


Kynttilöissä oli paljon ihania tuoksuja, mutta joukkoon mahtui myös pari aivan kauheaa. Ystävän kanssa ihmeteltiin että onko ne oikeasti jonkun mielestä hyvän tuoksuisia :D Minulla oli taas vaikeuksia valita hyvistä pari parasta, joka sorttia kun ei oikein voinut/viitsinyt kerralla ostaa..


Somisteista ihastuin heti tuohon muurahaiseen, oikea söpöliini. Tuo simpukka ja meritähti-tuoksujuttu olisi ihana vessassa. Ja noita kierre-kynttilänjalkoja olen himoinnut siitä asti kun ne ensimmäisen kerran olen nähnyt. Mutta miksi oi miksi ne on niiiiin kalliita :( Varmasti käy niin että joskus kun olisin niistä valmis pyydetyn summan maksamaan niin niitä ei enää valmistetakkaan :D

Tällä kertaa onnistuin hillitsemään itseni ja ostin vain pari pakettia tuoksukynttilöitä. Vähän kyllä jäi tuo muurahainen kaihertamaan mieltä, mutta ehkä löydän jostain vastaavan tyylisen edullisemmin..

Jahka joskus saamme kodin kuntoon niin olisi kiva itsekin järjestää kutsut, kynttilä tai jotain muuta. Esimerkiksi myös meikki- ja alusvaatekutsut voisivat olla kivat. Mutta siihen on vielä aikaa ja paljon. Eikä asiaa nopeuta yhtään se että minä istua nökötän kotona enkä ole remonttia tekemässä :S joten nyt mars hommiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti