torstai 2. joulukuuta 2010

Hukkaan heitetty vapaapäivä

Olen ihan jumissa. Pyörin ympäri huushollia yrittäen keksiä mitä tehdä. Kun jotain tekisi mieli tehdä mutta vastaan ei ole tullut mitään mikä kuitenkaan huvittaisi. Mitään en siis saa tehdyksi mutta en kuitenkaan malta sohvalle heittäytyä ja käydä vaikka lukemista odottavan lehtipinon kimppuun. Tuntuu että menee (ainokainen) vapaapäivä ihan hukkaan, pyöriessä. Huomenna taas mentävä illaksi töihin, aamulla varmasti keksin tuhat asiaa jotka haluan saada hoidettua justhetinyt, enkä millään malttaisi lähteä. 

Siivotakin pitäisi, pöydät pursuaa tavaraa. Esimerkiksi keittiön pöydällä on mm. pora, kaksi kattolamppua odottamassa kattoon pääsyä ja kasa muuta roinaa. Mutta mihin ne tunkisi? Toiselle pöydälle odottamaan.. 

Joulukoristeet odottavat laatikossa esillepääsyä. Mihin niitä täällä laittaisi? Tuohon poran viereenkö? :D Ensi viikolla onneksi haetaan eteiseen vaatekaappi, saa tavaroita sinne jemmaan ;) Huutonetistä löysin väliaikaiseksi melko edullisen yksilön, joka ainakin kuvissa näyttää ihan kelpo kaapilta. Toivottavasti kaappi on luonnossa yhtä kelpo, ettei tule hukkareissu. Ja väliaikaiseksi siksi, kun on suuria suunnitelmia sen paikan suhteen, jahka ne joskus pääsee toteutukseen asti. Voi olla että väliaikainen kaappi on siinä kymmenen vuotta ;)

Mutta nyt taidan lähteä täältä pyörimästä, ulos kun siellä kerrankin tarkenee olla yli viisi minuuttia. Jos vaikka sen jälkeen hoitelisin sen poran jonnekin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti