tiistai 15. helmikuuta 2011

Pätkälle jakkara!

Tai itseasiassa kaksi.

Olen jo tovin hinkunut Ikeaan, mutta en ole saanut ketään kaveriksi reissuun. Nyt vihdoin viime viikolla pikkuveli oikein tarjoutui lähtemään seuraksi, joten torstaina töiden jälkeen nokka kohti Vantaata ja Ikeaa (ja samalla tietysti Kodin ykköstä). Ja kotona oltiinkin sitten vasta yömyöhään, vielä kun ostosten jälkeen innostuttiin lähtemään Helsinkiin iltakahville.

Tässä Ikean pieni, mutta sitäkin kaivatumpi ostossaalis.

Pyykeille säkki kodinhoitokopperoon, kätevä seinä välissä niin voi eritellä pyykit jo valmiiksi (jos vaan kaikki tajuaisivat sen tehdä ;)). Menossa tason alle piiloon joten vähän tylsä (ja kurttuinen) ulkonäkö ei haittaa :)

Samaiseen kopperoon säilytyslaatikoita, sinne tason alle jemmaan nämäkin.

Vessan laatikoihin lokerikkoja pikkutilpehöörin järjestyksessä pitämiseksi.

Pätkälle keittiöön se jakkara, ettei aina tarvi baarituolille kavuta kun yläkaapista jotain halajaa. Ihmeen kysyttyä tavaraa nämä jakkarat muuten, usein kun Ikean sivuilta saatavuustietoja katsoi niin nollaa näytti. 

Päivän heräteostokset; pikkuinen Lack-pöytä jonka alhainen hinta houkutteli niin että pöytä lähti mukaan vaikka ihan ei sijoituspaikka ollut tiedossa ;)  Eikä ole muuten vieläkään. Ja ihana Mammutti-jakkara, kukkajakkaraksi ajattelin sen sijoittaa mutta saa nähdä raattinko, on niin söppänä. Pitää ensi reissulla ehkä ostaa toinen :D

Kaikki muut ostokset siis ennalta suunniteltuja, aika hyvin minulta!

Ja tietysti tytöille piti tuoda tuliaisia.
Lastenosastolta löytyi hauskat helistimet  ♥ Sammakko ja leppäkerttu. Kotona huomattiin että helistimen (pötkylä) lisäksi tuossa rinkulassa on vinku. Täydelliset koirille siis :)

Näiden lisäksi ostin iiiison (äärimmäisen mukava kotimatka -penkki lähes niin edessä kuin saa ja vielä lisäksi selkänoja ehkä aavistuksen etukenossa tai ainakin tikkusuorassa!) pöytälevyn sinne kodinhoitokopperoon, sen jonka alle nuo muut roinat on tulossa. Siitä lisää sitten joskus jahka se on asennettu ja muuten koppero kondiksessa..


mikä siinä nyt kestää, ei niistä sataa kuvaa tarvitse ottaa..



2 kommenttia:

  1. Mulla olis kans vaikka mitä ostettavaa Ikeasta, mutta pakko nyt säästellä, että sais tuota remonttia edistymään. Mä kans haluan tuollasia lack-pöytiä, mutta ei ole tilaa niille :D Hauvat nähtävästi tykkäs leluista :)

    VastaaPoista
  2. Tykkäs joo :) Niille ei edes pitäis ostella mitään leluja ku hukutaan niihin kohta, mut on niin ihana nähä ku ne aina tykkää uusista leluista ettei niitä voi olla ostamatta :D

    VastaaPoista