sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Pullamössötyttö skarppaa

Olisi ihanaa syödä terveellisesti ja liikkua päivittäin. Olisi ihanaa olla hyvässä kunnossa. Olisi ihanaa jos edes jaksaisi yrittää näitä eikä vain haaveilla :D


Tuossa pari viikkoa sitten asetin itselleni suuren suuren tavoitteen; jumppaa kolme kertaa viikossa.

Kolme jumppaa ei sinänsä ole paha, olen joskus muinoin tainut käydä enemmänkin, mutta erinäiset häiriötekijät ovat toimineet hyvinä tekosyinä liikunnan vähyydelle. Esimerkiksi kolmivuorotyö. Läheskään joka päivä ei ole mahdollista edes ajatella menevänsä jumpalle. Normi iltavuoroissa ehtisi käydä aamutunnilla, mutta joka aamu niitä ei ole. Ja olisi kiva olla kotona koirien kanssa koska sitten niillä on pitkä päivä yksinoloa. Ja onhan se tietysti kiva nukkua pari tuntia pidempään silloin kun se on mahdollista. Aina ei työpäivän jälkeen viitsi käydä kotona vain pyörähtämässä ja ajaa sitten lähes samaa reittiä takaisinpäin jumpalle. Ja kun aamuvuoro-aamuina on herätys 5:20 ei välttämättä jaksa niillä illan viimeisillä tunneilla käydä.Yövuoroissa jumpat on nounou.

Paitsi että..kyllä näitä syitä varmaan löytyisi vaikka työ olisi joka päivä 8-16 ;)


Tähän olen löytänyt pientä helpotusta, keksin nimittäin mennä paikallisen naisvoimistelijoitten koitsivuille josko heillä olisi jotain muutakin tarjontaa kuin perusjumppa. Ja olihan siellä, pilatesta, gymstickiä ja jopa zumbaa. Olin siis todella yllättynyt! Joskus nuorempana olen samaisen seuran jumpilla käynyt, mutta se loppui kun sai ajokortin ja pääsi "oikeisiin liikuntakeskuksiin". Mutta eiköhän se ahteri samalla tavalla liiku jumppaa sitä sitten koulun liikuntasalissa tai kuntokeskuksessa. No, enää pitäisi vaan mennä sinne ensimmäiselle jumpalle, eka kerta on se vaikein! Ehkä sitten syksyllä kun uusi kausi alkaa ;)


Ja sitten, kun pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä. Pitäisi pestä pyykkiä ja pitäisi käydä porukoilla. Nämä siis pitäisi tehdä just sillon ku pitäisi sinne jumpalle mennä, usein jumppa jää kakkoseksi. Hmph. Ehtishän ne pyykit pestä vaikka seuraavana päivänä kun ei oo jumppaa tiedossa..

Kotoakin löytyy yhtä ja toista kuntoilukapinetta. Miksihän ne jää käyttämättä?


Muttasiis, kolme kertaa viikossa. Katsoin työvuorojen mukaan seuraavalle viikolle valmiiksi eri tunteja jotka sopivat työvuoroihin ja muihin menoihin (ai nii mihin muka?? :D), ja näin onnistuinkin toteuttamaan sen kolmen jumpan tavoitteen. Ainakin kolmen viikon ajan ;D Sitten tuli kiva flunssa ja sen päälle yövuorot, yli viikkoon en ole jumpalla taas käynyt. Voi himputti. Ensi viikolla yritän taas petrata.


Mutta ei tuo liikunta ole ainoa johon pitäisi kiinnittää enempi huomiota. Vaikka yritänkin syömisissä tehdä fiksuja valintoja, niin välillä tulee vedettyä ihan törkeitä övereitä.


Kuten esimerkiksi nyt perjantaina kun söin illan aikana kuusi pullaa. KUUSI PULLAA! Voi luoja. 


Karppaus on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa, mutta ihan niin ääripäähän en taida syömisiäni edes haluta viedä. Mutta ehkä sieltä voisi jotain ottaa opiksi. (Kuten sen ettei edes viikossa tarvisi syödä kuuttaa pullaa...) Perunan yms. olen ilman karppaukseen tutustumistakin joskus korvannut kasviksilla ja salaatilla, mutta karppaussivustoilla pyöriessä olen löytänyt hyvän tuntuisia ruokaohjeita, joita aion ainakin kokeilla perusruoan lisänä. Kerran olenkin jo tehnyt karppaajan pizzapohjaa, ihan toimiva joten sitä voinee välillä tehdä toistekin. Ehkä tärkeimpänä nyt kuitenkin; järki käteen tyttö!



Paras sarjakuva ikinä- Viivi ja Wagner. Lainattu täältä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti