tiistai 14. kesäkuuta 2011

Oranssi on päivän väri

Niinhän siinä taisi käydä ettei aurinko tänään näyttäydy, ja mulle lankesi kotityöpäivä. No, olen jo ollut aika ahkera (imuroinut, silittänyt ja naulanut pari lautaa aitaan x) ), joten nyt on (taas) lupa lorvailla hetki ja vähän turista turhia tänne. 

Löysin jokunen aika sitten Cittarista pirtsakan oranssin puseron, jonka ajattelin olevan näin kesällä kiva. Tämmösen siis.


No, pari päivää tuon "jokusen aika sitten" jälkeen näin eräällä hieman iäkkäämmällä tädillä samaisen puseron päällänsä, joten ei ehkä ihme että mua on alettu tädittelemään :D Pitäisi vissiin vähän katsoa mistä vaatteensa ostaa. Enivei. Pusero on minusta edelleen kivan pirtsakka, ja siinä meinaan tädittelynkin uhalla tänään illalla ulos mennä. (Vai sopisiko toivoa että em. täti vain sattuu olemaan nuorekasta tyyppiä ;) )

Kun tässä nyt kerta Cittariostoksia esitellään niin haluan samalla esitellä uuden kesälaukkuni, jonka tosin olen ostanut aikoja sitten. Tämän  laukun kohdalla kävi niin, että olin paria päivää aikaisemmin visusti päättänyt etten osta kuin mustia laukkuja, koska kaikki muut jäävät käyttämättä. Sitten pahaa aavistamattomana astelin kaupan käytäviä ja näin tämän alennuksessa.


Se siitä päätöksestä sitten.

Tänään illalla olen siis menossa ulos, mutta en suinkaan humputtelemaan, vaan tärkeään palaveriin. Postista tupsahti tänään tämmöinen ihana yllätys 


ja illalla siis olisi tarkoitus samaisen morsmaikun polttareita suunnitella. Oijoi. Mitähän kivaa keksitään. Onko ideoita?

Hmm..pitäisiköhän ostaa häitä varten uusi mekko.... ;) Vai olla säästäväinen (ja fiksu) ja käyttää samaa perhosmekkoa joka oli ylppäreissä toissa viikolla..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti