torstai 14. heinäkuuta 2011

Stoneoven Tradizionale

Keväällä tuli uusi Buzzador -kutsu kamppanjaan, johon olisin ollut enemmän kuin innokas osallistumaan, mutta valitettavasti silloin ei onni osunut kohdalla. Tällä kertaa kuitenkin kävi tuuri, sillä sama kampanja järjestettiin uudestaan. Ja nytpä meilläkin on sitten maisteltu Dr. Oetkerin Stoneoven Tradizionale pizzoja ihan urakalla. Kamppanjaan kuului viisi vapaavalintaista Tradizionale pizzaa, tarkoituksena maistella itse ja maistattaa myös muilla. Ja sehän sopii meidän perheelle paremmin kuin mikään, taloudessa kun asuu yksi pizzojen jättisuurkuluttaja ja toinen ei ihan niin iso mutta suurkuluttaja kuitenkin. Pizzoja meillä syödään valehtelematta vähintään kerran viikossa, välillä jopa useamminkin. Pakastepizzat meillä on normaalisti rajoittuneet Grandiosan pariin eri makuun, joten oli kiva päästä kokeilemaan josko niille löytyisi "haastaja".

Itsetehty pizzahan olisi kaikista parasta, mutta ei sitä vaan aina (siis oikeesti tosi harvoin) jaksa tehdä alusta asti itse. Ja valmispizzapohjat nyt vähä on mitä on. Pakastepizzan senkun vaan ottaa pakkasesta, heittää hetkeksi uuniin -ja eikun syömään. Kuulostaa ehkä tosi ankealta, mutta ainakin minusta pakasteestakin löytyy hyviä pizzoja. Kuten nyt taas pari vaihtoehtoa lisää, oli nimittäin sen verta hyvät maistelut! 

Esitteessä sanotaan seuraavaa: Dr. Oetkerin Stoneoven Tradizionale-pakastepizzat maistuvat ja näyttävät aidoilta, italialaisilta kiviuunipizzoilta. Tradizionale-pizza on esipaistettu korkeassa lämpötilassa suoraan kuumalla kivellä, joka antaa pizzalle oikean kiviuunipaistoaromin. Pizzan pohja on pinnalta rapea ja sisältä mehevän kuohkea. Reuna on ohut, leveä ja jauhoinen. Kaupan pakastealtaasta löytyy seuraavat makuvaihtoehdot: Tonno, Mozzarella sekä Salame.


Ville maistoi Salami-pizzaa, mutta ei oikein lämmennyt sille, ei kuulemma maistunut milleen. Minä en oikein muutenkaan välitä salamista pizzassa, joten suuret odotukset ei ollut nytkään. Kyllähän sitäkin söi ;)  Tonnikalapizza oli oikein maukasta, kunhan napsi ylimääräset (oliivit) pois ;) Ja Mozzarella. NAM. Vein mozzarella-pizzaa yövuorossa yökkökaverille, ja kyllä maistui hällekin. Kävin Helsingissä ollessani ulkona syömässä samantyyppisen pizzan, joka näytti todella hyvältä mutta täytyy sanoa, että Tradizionale vei kyllä voiton! Ja se on jo aika hyvin pakastepizzalta. Pizzojen pohja on ehkä parasta mitä pakastepizzoissa olen syönyt, lähes kuin itse tehtyä ja työkaverikin kysyi onko pizza itsetehtyä kun ei näyttänyt valmispizzalta. Myös kesävieraat saivat maistella tonnikala- ja mozzarella-pizzoja. Hyvin näytti kelpaavan ja etenkin mozzarellapizza sai hehkutusta. Sitä siis ainakin tulee varmasti ostettua toistekin, voisin syödä vaikka heti yhden! 
minä pakastan sinua, mozzarella.
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, mikäli pizzahammasta kolottaa. 
Vai onko jo tuttu tuote, mitä ootte tykänny?

2 kommenttia:

  1. Ollaan maisteltu myös erinäisiä pakastepizzoja, mutta ei Lidlin voittanutta. Salamipizza on ihan ehdoton ja siihen on erittäin helppo lisätä omia lisukkeita. Hinta/laatu-suhde on täydellinen. Ja kaiken huippu vielä, että jos ei salamista tykkää, ne pystyy ottamaan pois ja laittaa omat täytteet. Jos ette ole kokeilleet, suosittelen tuota.

    Eli Lidlistä salami hintaa 3,99 ja tarjouksessa 2,99 :)

    VastaaPoista
  2. Mulle Lidlin pizzat onkin ihan vieraita, täytyykin joskus kokeilla :)

    VastaaPoista