maanantai 26. syyskuuta 2011

Viisi plus viisi haavetta

Teinpä minäkin nyt tämän aikanaan monessa blogissa näkyneen haavelistan. Tarkoituksena siis listata asioita, joiden hankintaa on tullut harkittua, tai ainakin haaveiltua (tai siis lähinnä haaveiltua..), viime aikoina. Päätin tehdä listan kahtena kappaleena - toinen kotiin ja toinen itselle ;)


-Pimenevät illat ja järkyttävä kylmyys (toistaiseksi onneksi ihan tuolla ulkona vaan) saivat takkakuumeen taas nousemaan. Mutta miksi senkin pitää olla niin iso projekti. Pöh.
-Suuret kuvitelmat siitä kuinka ilmalämpöpumppu vähän (paljon) helpottaisi lämmityskustannuksissa voittavat sen tosiasian että onhan se nyt vaan aika ruma mötikkä, joten eiköhän sellainen meille jossain vaiheessa tule.
-Keittiöstä tosiaan saan ihan vaan haaveilla, mutta haaveillaan nyt sitten kunnolla kerta on haaveilemaan alettu. Olis se vaan ihana.
-Pörröinen ja pehmoinen, (pyöreä) matto, koirille sopiva kusialusta siis, tuohon olkkariin, vaikka meinasinkin että menisi ilman mattojakin. Mutta ehkä kuitenkin talveksi joku olisi kiva.
-Pikkuveli on luvannut maalata nuo meidän vanhan ruokailuryhmän valkoiseksi, jahka muilta kiireiltään ehtii. Sitä odotellessa...


-Muutamat mustat housut on tullu ostettua, mutta niitä täydellisiä ei vielä ole löytynyt. Olen ehkä kuvitellut ostamieni yksilöiden olleen lähes täydellisiä, kunnes eräs herra makutuomari on kertonut painavan mielipiteensä.. (joka yleensä on ollut jotain tyyliin "mummohousut")
- En vielä tiedä haluanko konjakkisaapikkaat pienellä korolla vai ilman korkoa vai kenties jopa vähän korkeammalla korolla, sen näkee sitten kun ne saapikkaat tulee näkökenttään..
-kröhöm. sormuksesta saanen haaveilla vielä tovin. ;)
-Semmonen urheilullinen huppari, musta tai joku muu väri. Tällä hetkellä omistan yhden hyvän hupparin, joten toinen olisi ihan kiva (ettei aina jumpalle yms. tarvi samaa laittaa)
-Vanha nukkaantunut henkkamaukan musta neule alkaisi olla pölyrättivaiheessa. Mutta ensin pitäisi löytää uusi tilalle. Näinköhän päädyn uuteen henkkamaukkaan, ellei tässä nyt jostain muualta pompsahda sopivan mallinen ja hintanen vastaan. Kaikissa kun tuntuu olevan jotain vikaa, ja nuo hennesin ei kuitenkaan mitään kauhen tyyriitä ole.

Sellaisia haaveita täällä, osa toteutettavissa, osa ei todellakaan. Yksi itseasiassa toteutui eilen äidin kanssa ostoksilla ollessa (olen alkanut tekemään tätä elokuussa, enkä jaksanut miettiä uutta tilalle ;) ), joten enää yhdeksän jäljellä :D 

Mistäs työ haaveilette, kotiin tai itselle?

9 kommenttia:

  1. Meille asennettiin muuttaessamme ilmalämpöpumppu ja vielä ei olla käytetty mitään muita lämmitysmuotoja (öljyä) kuin pumppua ja takkaa ja tullaan varmaan käyttämään aika pitkälle talveen (-15 asteeseen saakka), joten uskon että se tuo aika kivan säästön lämmityskustannuksissa :) Suosittelen siis! Ja sitten ne säästyneet rahat voi sijoittaa muihin haaveisiin ;)

    Itsellä on niin suuri lista haaveista että blogin tila varmaan loppuisi kesken :P Toinen koira voisi nyt varmaan kuitenkin olla se suurin haave :)

    VastaaPoista
  2. :D Kyllähän noita haaveita riittäisi. Miekin mietin että laitanko koiran kuvan tuohon, mutta kyllä se kolmas olisi jo liikkaa.. Mutta toisen hankintaa suosittelen kyllä lämpimästi :) Mutta mitään pentukuvia ei sitten kyllä saa julkisesti esitellä! ;D

    VastaaPoista
  3. :D :D
    Meille toinen olisi kyllä tervetullut tuon 3-vuotiaan uroksen seuraksi :) katsotaan miten tuon ukon saisi taivuteltua ;)

    VastaaPoista
  4. Hih, minullakin yhtenä haaveena se koira, näiden kahden kääkättimen lisäksi :) Ensi kesäksi olisi tod.näk tulossa pentue kaveriltani/kasvattajalta, jolta nykysetkin koirat on ja houkutus on erittäiiin suuri + kaveri puhuu jatkuvaan ympäri :) minua tosin ei ehkä tarvitse ympäri enää puhua, mutta tuo ukko on eri asia :p
    Lisäksi haaveilen siitä, että meidän kylppäri-sauna remontti valmistuis joskus! Alkaa olla jo raivostuttaa kun kolmatta kuukautta juostaan suihkussa ja saunassa molempien porukoilla!
    Näiden lisäksi haaveena on uusi sänky ja tietokone/koirien huoneeseen vuodesohva.

    VastaaPoista
  5. Ooj, kääkkävauva <3 Näytät sille ukolles vaan vanhoja pentukuvia ni eiköhän se oo siinä ;)

    VastaaPoista
  6. Meille on nyt tulossa ilmalämpöpumppu. Juuri eilen kävin sen ostamassa. Nyt odotellaan vain asentajan soittoa asennuspäivämäärästä. Kyllä varmasti tulee helpottamaan oloa, kun talvella sisälämpö on 17-19 välillä ja kesällä sitten kolmissakymmenissä. Helpotusta elämään siis.

    Haaveissa olisi saada kodin remontti loppuun. Meidän vessa on edelleen niin kamala paikka, ettei sinne oikein kehtais edes vieraita päästää. Ja kaikkea uutta kivaa vaatekaappiin ja vanhat huonot pois. Olishan noita haaveita enemmän varmasti ku laki sallis, mut tässä nyt ehkä nää realistisimmat (eli lotto voittoa odotellessa loppuihin haaveisiin)

    VastaaPoista
  7. Nii ja sormuksesta täällä myös kovasti haaveillaan, mutta taitaa sekin toistaseksi vaan haaveeksi jäädä.

    VastaaPoista
  8. Hih, saahan sitä haaveilla :)

    Laitahan sitten kattava infopaketti kun ootte vähä ehtiny ilmalämpöpumppua käyttää ;)

    VastaaPoista
  9. Minähän laitan :) Juuri tänään soittelikin asentaja ja laite tullaan asentamaan 11.10. :)

    VastaaPoista