lauantai 2. kesäkuuta 2012

Kesäkuun ensimmäiset hankinnat

Tein kesäkuun kunniaksi pari kesäistä hankintaa.


Kukkia koirankopin kulmalle.


Ja terassin pöydälle.
Koskakohan alkaisi kukka-kiintiö olemaan täysi.
Ainakin muutamat täytyy vielä hankkia.. ;)


Koirille uima(kahluu)allas.
Koska olen edelleen sitä mieltä että kesästä tulee kuuma ja paahteinen,
enkä halua että neidit joutuvat läkähtymään :)
(eri asia sitten suostuvatko hyö tuonne menemään..)

Ihanaa kun ihan virallisesti on kesä ♥ 
Vaikka juuri tällä hetkellä ei ihan siltä näytä..

ps. siivoilin tuossa tuota vaatehuonetta, mm kaivoin kesäkengät esille, niin siitä kesenpitoisten vaatteiden läjästä löytyi hennesiltä tilaamani paita, jonka olemassaolon olin aivan täysin tyystin unohtanut. Hups. Mutta voinen kertoa että viimeisen tilauksen olen tällä erää tehnyt  toukokuun alkupuolella tai jopa huhtikuun lopussa (en nyt ihan täysin muista), ja uutta en ajatellut ihan heti tehdä. Paitsi että kohtahan ne alennusmyynnit alkaa ;)

pps. Ville lähtee tänään ihan kuvan kanssa rilluttelemaan ;)

  
Ja mä meen yöksi töihi. Luulisi jaksavan kun heräilin tuossa viiden aikaan :]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti