tiistai 27. marraskuuta 2012

Tiistai-illan hauskuutta

Tyhjentelin yhtä vanhaa sähköpostiani ja löysin sieltä kansiosta "hassut" muutaman ihan hauskan jutun, vuodelta 2007 :D Enää ei taida olla tapana lähetellä hassuja sähköpostiviestejä, ainakaan mä en muista saaneeni vuosiin. Kun nykyään on toi facebuukki missä kaikki hassut jutut voi laittaa jakoon..


Suomalainen, italialainen ja ranskalainen perheenisä kilpailivat kuka on paras rakastaja...

Ranskalainen aloitti: Tarjosin naiselleni osteri-illallisen, jonka jälkeen juotiin shamppanjaa, ja johdattelin hänet silkkilakanoin peiteltyyn vuoteeseen. Hieroin hänet kauttaaltaan tuoksuvalla öljyllä ja kun hän oli äärimmilleen kiihottunut aloimme rakastelun joka jatkui koko yön. Nainen kiljui nautinnosta ja vielä seuraavana iltanakin hän ei saanut sanaa suustaan - huokaili vain onnellisena.

Italialainen yritti pistää paremmaksi: Mekin söimme mitä parhaan aterian, joimme parhaita viinejä ja menimme loisteliaaseen sviittiin, jonka parvekkeen alla orkesteri soitti romanttisia säveliä. Tanssimme kuun valossa ja riisuin tanssiessamme naiseni ja itseni hitaasti vaatekappale kerrallaan. Menimme sänkyyn ja valelin naiseni kokonaan hunajalla ja nuolin sen sitten nautinnollisen hitaasti pois hänen iholtaan ja sen jälkeen rakastelimme rajusti ja jatkoimme sitä koko viikonlopun. Kun maanantai iltana soitin naiselle hän alkoi oitis nautinnollisesti voihkimaan kuullessaan ääneni.

Suomalainen kertoi sitten omat saavutuksensa: Tulin kalareissulta kotiin pienissä kaljoissa ja vaimo oli juuri passelisti takamus pystyssä pyyhkimässä sohvapöytää. Ei kun sepalus auki ja mekko ylös. Parin minuutin päästä kun homma oli ohi, jätin äimistyneen akan jatkamaan siivoamistaan, pyyhin vehkeeni olohuoneen verhoon ja menin hakemaan olutta jääkaapista. Hommasta on nyt kaksi viikkoa, mutta
vaimo huutaa suoraa huutoa vieläkin.



- Niin, milloinkahan sitä mies alkaa tulla vanhaksi?
No, nuorempanahan sitä unet on märkiä ja pierut kuivia.
Jossain vaiheessa tämä kääntyy päälaelleen.


 - Nunna valitti lääkärille, että kuukautisten mukana tulee postimerkkejä.
Lääkäri katsoi tilannetta ja sanoi, ettei ne mitään merkkejä ole, vaan Chiquita-tarroja!

video 



 

maanantai 26. marraskuuta 2012

Paluu tauolta, nii koskahan..

Mun ei todellakaan pitäisi ikinä koskaan päästää jumppavälejä liian pitkäksi, heti kun vähänkin on taukoa niin se venyy ja paukkuu ettei mitään tolkkua. Mitä tässä nytkin on jo menny, kolme viikkoa vaiko peräti jo neljä, kun en oo saanu persettä penkistä muutoin kun satunnaisesti lenkille?? Viime viikolla kauheesti jo suunnittelin jumpalle menoa, mutta jäipä menemättä. Tänään piti mennä mutta ruokalevollani sängynpohjalla katselin kuinka kellon viisarit lähenivät oletettua lähtöaikaa miettien, että nousisko vai eikö. Sattuipa pikkuveli juuri sopivasti soittamaan että olisi meille tuomassa väliaikaista pöytää, joten sain siitä itselleni tekosyyn jättää menemättä. Yh. Lauantaina on kaverin häät, ja viikonloppuna sovittelin sinne ajattelemaani mekkoa. Kummasti oli vähän tiukempi kuin aikaisemmin.. Ja ei, mulla ei se vauva kasva tuolla reisi-osastolla joten sen piikkiin ei tätä voi oikein hyvällä tahdollakaan laittaa. Ja muutenkin, vielä tässä vaiheessa ei painoa pitäisi ihan kauheasti kertyä.. Laiskuutta ja saamattomuutta se on. Ja sitä, kun nykyään pitää jotain syödä parin tunnin välein jotta ei paha olo pääse yllättämään. Oon tässä viime viikkoina syöny esim leipääkin enemmän kuin ennen moneen kuukauteen yhteensä. Onneksi olo on kylläinen melko pienillä kerta-annoksilla, kauheeta jos joka kerta söisi yhtä paljon kuin mitä ennen saattoi kevyesti mässytellä :D

Huomenna uusi yritys!

weheartit.com

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Mikä hiton objektiivi?

Auttakaahan neitoset. Olen suunnitellut ostavani uuden kameran, ja mallikin on jo selvillä; Olympus E-PL3. Nyt vaan on semmoinen pähkinä, kun sitä myydään sekä niin että mukana on 14-42mm objektiivi, tai vaihtoehtoisesti sekä 14-42mm että 40-150mm objektiivi. Hinnassa tietysti eroa pari sataa euroa. Mutta ongelma on siis se, kun minähän en noista objektiiveista mitään tajua, että mitähän nuo sitten käytännössä tarkoittavat? Onko tuo pienempi ihan turhake ja kuitenkin joutuisi ostamaan toisen, vai pärjääkö tuolla pienellä ihan peruskuvissa? Mähän en siis jaksa mitään ihme kikkailuja, ja toiveissa olisi että olis mahdollisimman käytännöllinen joka tilanteessa. 

Ja ehkä se kaikista tyhmin kysymys - voihan kameraa käyttää ilman erillistä objektiiviakin? :D

kuva verkkokauppa.com
Joku tietysti ajattelee että fiksuinta olisi nuokin rahat laittaa kunnon järkkäriin, mutta mulla nyt vaan sattuu olemaan niin etten semmosta isoa kuitenkaan missään mukana kuljettelisi, joten käyttämättä jäisi. 

Tämmöisissä merkeissä mun sunnuntai on kulunut -kamerajuttuja googletellen. No oon mä vähän myös joululahjoja mietiskellyt (itselleni tottakai), sohvalla loikoillut ja lueskellut. Onneksi vielä pari vapaapäivää edessä, josko vaikka saisi itsensä liikkeelle täältä neljän seinän sisältä :D Jumpalle piti mennä jo tällä viikolla, mutta jotenkin kummasti siirsin sen aina seuraavalle päivälle -ja hupsista onkin jo sunnuntai-ilta käsillä..

lauantai 24. marraskuuta 2012

Tekemättä jääneet postaukset

Mulla on koneella kauheesti kuvia, jotka olen joskus napannut ajatuksena ehkä jotain postausta vääntää. Postauksen teko kuitenkin syystä tai toisesta jäänyt, ja kuvat jääneet koneelle keikkumaan.. 


Ehkä kolmisen viikkoa sitten Villen teki illalla mieli lettuja, ja niimpä niitä sitten piti tehdä -iltayhdeksältä päästiin herkuttelemaan. Siitä olikin sitten hyvä kömpiä nukkumaan makoisan iltapalan jälkeen. Oli tarkoitus se lettutaikinan ohje tänne laittaa, mutta tällä kertaa netistä nappaamani ohje ei ollutkaan ihan mieluinen, vaan letuista jäi kumman pehmosia vaikka kuinka paistoi. Hitsiläinen kun en muista millä ohjella oon aina tyttöjen lettukesteille letut tehnyt -ne on olleet täydellisiä.


Myöskin alkusyksyn kenkärumbasta piti jotain väsäillä, mutta niimpä vaan sekin jäi. Kesä-talvi -vaihdon yhteydessä voi aina kummastella kuinka näitä ja näitäkään ei ole tullut pidettyä ties kuinka moneen talveen/kesään, mutta aina ne vaan pitää säilöä ja uudelleen kaivaa esiin -jospa tänä vuonna pääsisi käyttöön. Saapa nähdä, vai joutaisikohan jo ens kerralla kirpparille taas muutama pari..


Meinasin lähteä mukaan LittleB:n kymmenen kuvaa kesään -haasteeseen mutta yllättäen se jäi siihen ensimmäiseen kuvaan.. Oon huomannu et mulla nää pidempikestoiset postaussarjat jää usein kesken. Kerran aloin johonkin haasteeseen missä oli ties kuinka monelle päivälle jotain, sainkohan niistä yhden tehtyä.. ;D


Alkusyksystä Ville muisti mua taas herkuilla.


Erinäisiä ruokajuttujakin on pitänyt tehdä, yksi lemppareistani on lohikastike juustotäytteisillä ravioleilla ja siitä piti ohjetta tänne tehä.  No tässäpä se: Paista valmiiksi marinoidut lohisuikaleet pannulla, lisää ruokakerma -voilà! Tarjoa kera mieluisan pastan.


Tätäkin voisi taas tehdä, kanaa ja mozzarellajuustoa kera paistettujen kasvisten.


Ja jo kesällä tuli leivottua näitä muffineita, jotka ei sitten olleetkaan niin hyviä että olisi viitsinyt reseptiä jakoon laittaa.. Oivoi, siihen on aikaa kunnes taas saa tuoreita mansikoita. Niisk.


Mutta joo, ettepä olisi jääneet paljosta paitsi vaikken vieläkään olisi näitä tänne laittanut, mutta saanpahan ainakin hyvin mielin poistettua ison kasan kuvia koneelta :D  Mitenhän näistäkin suurin osa on jotain ruokaan liittyvää, ois tuolla muutakin ollut. Siitä puhe mistä puute? Mut onneksi tilanne korjaantuu pian, arvatkaa mitä tää lähtee nyt syömään! Kinkkua! Nam, porukat on paistaneet "talven" ensimmäisen kinkun, ja vaikka jouluna ennemmin syönkin kalkkunaa niin nyt kyllä kinkku maistuu :)

ps. Vaikken mikään talven suuri ystävä olekaan niin kyllä sitä lunta ihan pikkasen saisi tulla. Aamulla kun ajeli yövuorosta kotiin oli kuin keskiyöllä olisi ajellut, säkkipimeää! Ja niin on jo nytkin, sisällä saa valot olla päällä kaiken päivää..

pps. tämä ei kuitenkaan tarkoita että olisin yhtään sen tyytyväisempi vallitsevaan säähän sitten kun sitä lunta viimein tulee :D

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Ilmaista tavaraa!

Minä kun oon oikea kylkiäisrohmu niin näköjään jopa uneksin niistä. En muista mitä unessa ostin, mutta kylkiäisenä sain Iittalan kartio- kaatimen. Tai mun tapauksessa kaksi, sillä enhän tyytynyt vain yhteen.. Oikeassa elämässä olen mm kerännyt pienemmät kartiolasini ostamalla Fairyja, muistaakseni kaksi lasia sai ostamalla kolme Fairya, ja mullahan niitä laseja on kuusi kipaletta. Plus pikkuveikalla toiset kuusi, tosin äiti keräsi osan niistä ;) Mutta eipä muutamaan vuoteen tarvinu ostaa tiskiainetta :D Muistan kuinka innoissaan Ville oli kun kassalle piti mennä muutaman fairyn kanssa, eikä siis kyllä kaikkia edes kerralla ostettu.. Joskus Floraa ostamalla sai kerättyä muumimukeja, ja koodeja sitten kerättiinkin koko suvun voimin. Muistaakseni ainakin joku viisi mukia niillä koodeilla saatiin kerättyä, ehkä enemmänkin. Osa kivi-tuikuistani on myöskin kylkiäisiä, oiskohan ollu jostain pyykinpesuaineesta. Uusin on tältä syksyltä, ja tämäkin juuri pyykinpesuainetta ostamalla saatu :D 


Lehdethän tilaan aina lahjuksien mukaan, ja esimerkiksi viikonloppukassini (tai kolme) on tilaajalahjana saatu. Myös muutamat urheilukassit ja jotkut laukut on tilaajalahjoja. Kuten myös uusin kauppakassi, viimeisimmän lehtitilaukseni Fitin lahja. 


Alkusyksystä sai vessa- ja talouspaperia ostamalla Pentikin pallokynttilänjalan, jälkeenpäin olen harmitellut etten näitäkin hommannut kahta, mutta loppuivat niin nopeasti että jäin nuolemaan näppejäni.


Valion laktoosittomia maitoja kun osti kymmenen sai tilata Suomalaisesta ilmaiseksi pokkarin. Porukoilla sitä menee, joten viime viikolla postimies sai kantaa mulle kolme kirjaa :) Valikoimaa ei ihan kauheesti ollut, mutta kolme mieluista sentäs löytyi.


Mulla on kauheesti lukemista odottavia kirjoja, kaikki nämä ja vielä toinen hyllyllinen päälle. Jotenkin ei ole yhtään huvittanut tarttua näihin, vaan enemmin olen hakenut äidiltä roskaromaaneja joita lukiessa ei kauheesti tarvi ajatella. Tosin viimeaikoina yöpöytälukemisena on olleet ihan toisenlaiset kirjat ja lehtiset, joihin olen tutustunut niinä harvoina iltoina kun en ole nukahtanut samantien pään osuessa tyynyyn.

Mutta siis, semmosia kylkiäisiä tältä syksyltä. Tai osa niistä. Osa lahjuksista on tietenkin ihan höpönlöpöä, etenkin noissa lehtitilauksissa, mutta ne voi sitten aina myydä kirpparilla :D 

Muita ilmaisten lahjuksien ystäviä? 

lauantai 17. marraskuuta 2012

Mainonnan uhri

Meillä olisi aika uusia paistinpannut, ja mun tekis ihan hirveesti mieli tilata tv:stä näkemäni keraaminen pannu. Mutta onko nää oikeesti niin hyviä? Ei pala pohjaan ja helppo puhdistaa jne jne. Oon tosi helppo mitä tämmösiin mainoksiin tulee, uskon kaiken ja joskus kun ostostv sattuu olemaan päällä olisin valmis tilaamaan sieltä melkein mitä vaan :D Arvatkaa vaan kuinka monta huipputehokasta treeni-laitetta on tässä vuosien aikana melkein (onneksi vain melkein) tullut tilattua ;)

kuva

Googlailin ja ilmeni että vastaavanlaisia pannuja saa myös muualta kuin tv:n putiikeista. Täytyypä katsoa löytyiskö ihan Prismasta, siellä kun sopivasti olisi asiakasomistajapäivätkin ;) 

Pannuista masukuulumisiin. Aika ensimmäiseen ultraan tulikin tosi nopeasti, ja eilen käytiin katsomassa pikkuista :) Tosi pikkuinen se vielä onkin, mittaa kaverilla on vaivaiset 1cm. Uusi ultra sitten joulukuussa, jolloin laskettu aika vielä varmistetaan. Voi kuinka mua jännittikään sinne meno, jospa siellä ei olekaan mitään? Mutta olihan siellä, ja kuvassa näkyi kuinka pieni sydän sykki kamalaa vauhtia. Meinasi mammalta päästä itku ♥

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Meidän Ikeat

Ikea on siitä kiva kauppa että ikinä ei tarvitse tyhjin käsin kotiin lähteä. Toki kivaa on myös se, että kivoja huonekaluja saa ihan kivalla hinnalla :) Siinäpä syy miksi meillekin on tätä Ruotsalaista kodinsisustusta melko paljon kotiutunut.

Ainakin Char on aikoja sitten esitellyt mitä kaikkea heiltä löytyy Ikeasta, ja ajattelin tehdä meillä samanlaisen katsauksen, ihan jo omaksi ihmeteltäväksikin. Sitä nimittäin riittää lähes joka huoneessa :D

Makkarissa oli alkuaan kaikki mööpelit Ikeaa, mutta tässä pikkuhiljaa on muutoksien myötä sinne jääneet sänky ja tuo meillä sivutasona toimiva sängynpääty.


Olin aika yllättynyt kuinka vähän olohuoneessa on Ikeaa, ainoastaan kirjahylly.


Tuosta aulasta/eteisestä/mikä toi onkaan löytyy aikanaan makkariin ostettu Malm-lipasto, sekä toisesta päästä kenkäkaappi. Myöskin iso peili on Ikeaa.


Yhdessä makkarissa on iso vaatekaappi, jossa on säilössä "toisen kauden" takkeja, vieraslakanoita yms. Ja toisessa makkarissa ihanan edullinen pikkupöytä tulostimen alla. Toinen tuollainen pöytä odottaa paketissaan että keksin sille käyttöä, kerran oli vaan "pakko" ostaa ku on niin halpoja :D tosi fiksua joo, mutta kyllä sillekin on käyttöä jossain vaiheessa tulossa.


Myöskään keittiössä ei juuri Ikeaa ole, nuo avohyllyt (plus kattolamppu, vaikkei huonekalu olekaan mutta kun kerta kuvassa näkyy.. Sama valaisin löytyy myös ruokatilasta) sekä pätkälle jatkopala eli pikkuinen jakkara.


 Eteisessä on vaatekaappi huiveille yms., kengille ja harvemmin käytössä oleville takeille. Keksinpä muuten juuri että voisin ottaa sieltä sen vaatetangon kokonaan pois ja laittaa tilalle koreja ja hyllyjä, kengille kun ei ikinä tunnu olevan tarpeeksi tilaa kun taas takkeja (joita tuolla ei edes ole kuin pari hassua) tulee muutenkin enemmän säilytettyä toisessa kaapissa.. Jesh! Miksen aikaisemmin ole tätä tajunnut?!


Kodinhoitohuoneessa on kaapit ja taso, ja samaa kaappia löytyy myös pesuhuoneesta korkeana versiona, haaveena että joskus vielä päätyvät samaan tilaan..


Toki näiden kaikkien lisäksi  löytyy jos jonkinmoista piensisustusta - koria, verhoja, valaisinta yms. Ikeasta raahattuna, mutta tässä siis nämä suurimmat. Vessa taitaa olla ainoa jossa ei Ikeaa ole juuri missään muodossa. Eikä ruokailutilassakaan kuin se kattovalaisin, tosin eipä siinä paljon muitakaan huonekaluja ole pöydän ja tuolien lisäksi :D 

Mutta mikä on tämän postauksen tulos? -> Ikeaan on päästävä, ostamaan niitä hyllyjä eteisen kaappiin..

maanantai 12. marraskuuta 2012

Viikon krapula plus muuta mukavaa

 Kiitos ihanista viesteistänne ♥

Täällä on yksi superväsy bloggari, vapaahetket kotona menee hyvin pitkälti viltin alla tekemättä mitään. Tuossa yksi päivä paistoi aurinko paljastaen ihanat pölykertymät joka paikassa, pyykit ovat olleet kuivumassa jo kohta viikon päivät, puhumattakaan että olisi jumpalla käynyt.. Väsy ei tosin ole se suurin syy saamattomuuteen vaan alituinen etova olo - kuin olisi kankkunen koko ajan (tulee ihan ne kesäiset serkun rippijuhlat mieleen..). Onneksi ei kuitenkaan ole tarvinnut pönttöä käydä halailemassa kuin kerran. Koko ajan on nälkä mutta mitää ei tekisi mieli syödä. Ja jottei siinäkin olisi tarpeeksi niin yöllä sitten kärsitään karseista turvotusmahakivuista ja ilmavaivoista (tässä kohtaa ville on varmaan superkiitollinen unenlahjoistaan, se ei nimittäin mihkään pikku töräyksiin herää). Jumpalle eikä kyllä juuri lenkillekään en tosiaan jaksanut mennä koko viime viikossa, mutta onkin varmaan ihan parasta että jätän nuo sisäliikunnat kunnes mahavaivat helpottavat :D Voi vitsi kuinka kadunkaan sitä kun kesällä nauroin työkaverille joka kertoi että hänellä oli aikanaan ensimmäisiä raskausoireita olleet juurikin kamalat ilmavaivat -karman laki toteutui. 

Tuntuu hölmöltä valittaa kun niin kovasti tätä on kuitenkin odottanut, mutta valitinpa nyt silti ;) Enkä minä tätä poiskaan vaihtaisi. Ehkä tämä kohta helpottaa, itseasiassa eilen oli jo aika hyvä päivä väsyä lukuunottamatta, ja viimeyön sain nukkua ilman masukipuja.

Ensimmäinen neuvola oli vasta viime viikolla, ja nyt sitten odotellaan kutsua ultraan. Siellähän niitä asioita vasta selviää, ihan kartalla ei olla edes siitä koska vauva mahdollisesti olisi tulossa, ku ei mulla noita menkkoja ole ollut sitten heinäkuun, eikä tässä kuiten niin pitkällä olla! Masukaan ei vielä näy, muuta kuin tuon kivan turvotuksen johdosta - töissä mennään housunnappi auki :D Oli muuten aika hauskaa ku nyt mulla neuvolatätinä sama, joka on lapsena ollut meidän kouluterkkarina :)

Sain viikonloppuna jo ensimmäisen lahjankin odotuksen johdosta, ihana Satu oli vierailemassa ja muisti minua (siis meitä) pikkuisella tuttipullolla ♥


Oi vitsi kuinka jännitänkään näitä seuraavia kuukausia, kunpa kaikki menisi hyvin eikä tämä hurja etukäteen intoilu koituisi kohtaloksi. Olen aina ajatellut että jos joskus tulen raskaaksi niin en kyllä varmana kerro asiasta ennenkuin on pakko. No, johan minä ensimmäisen positiivisen tuloksen saatuani olin asiasta malttamattomana kertomassa..

Mutta nyt valmistautumaan iltavuoroon. 
Ihanaa alkanutta viikkoa ihanat!

torstai 8. marraskuuta 2012

Pää pilvissä

Täällä on viimeaikoina oltu aika epätodellisissa fiiliksissä
Hymy herkässä
samoin kuin kyyneleetkin
Sydän pakahtumassa
♥♥♥

  

jos saavut mun luo, jos sut saan päälle maan
niin kalleinta oot, antaudun, pakahdun
oot mun maailmain, mun kaunein unelmain
vielä et ole täällä, vielä et tuu mun luo
tuu mun luo

Asia on vielä niin uusi, että pitäisi olla ihan hissuksiin vielä
Mutta ei pysty!
Itketään sitten täällä jos emme tätä pientä saa vielä pitää

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Säästäjän shoppailut

Mun on pitänyt tässä yrittää elää hieman säästeliäämmin, mikä käytännössä siis tarkoittaa sitä että ei shoppailuja. No, tietenkin juuri silloin vastaan tulee täydellinen neulemekko, jota olen metsästänyt koko syksyn.

tässäpä näkyy se uusi hiusvärikin :)

Edc:n neulemekko löytyi onneksi Ellokselta, joten sain hyödynnettyä pienen alennuksen siihen :). Ja kylille sitten tietysti paksut sukkahousut myös, nyt vain sovittelin ;)


Alkuviikko meni ihan tööt-meiningissä. Töiden jälkeen parkkeerasin itseni tähän sohvalle, katsoin netistä näkemättä jääneitä sarjoja ja otin päikkärit, kunnes olin loppuillasta vielä enemmän tööt ja sain kömpiä sänkyyn. Tänään onneksi vapaa, ja olen jo ehtinyt käydä katsomassa pientä suloista Arvi-herraa, joka on vastikään muuttanut uuteen kotiin ystäväni luo. Pieni suloinen Arvi tosin painaa jo nyt lähes yhtä paljon kuin meidän vauvelit :D 


Yaralla oli viime viikolla rokotukset, ja vaaka näytti tuolloin 4,5kg. Vähän pitäisi kuulemma vielä saada pois :D Perjantaina onkin mammalla jännät paikat, kun Yara menee hampaiden puhdistukseen. Jännitän sitä nukutusta ihan sairaasti :S Toivottavasti kaikki menee hyvin..

Olisikohan päiväunien paikka? Ainakin ensin täytyy laittaa pesukoneet pyörimään niin voi käyttää uniajan hyödyksi ;)

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Harmaa sunnuntai ja viikon liikunnat

 Tässä taitaa olla mun viikonlopun ainokainen aikaansaannos, ostin ne pyöreät kynttilät noihin Partyliten kynttilänjalkoihin. Paljon kivemmat noin, vai kui? 

 
Sittarista löytyy tuommoisia ihania helmiäishohtokynttilöitä, valkoisia tekisi mieli vielä ostaa mutta ovat kuiten sen verta hintavia etten taida raaskia polttaa niitä :D

 Viikonlopun aikaansaannokset jäivät siis olemattomiksi, edes niitä jouluvaloja en ole saanut kaivetuksi esille. Tai olisihan tässä nyt muutama tunti aikaa ennen töihinlähtöä mutta taidan mennä käymään porukoilla (äiti soitti että siellä olisi tuoretta mustikkapiirakkaa :b ) joten jää ensi viikon hommiksi. Pientä suruakin on ilmassa, kun isoveljeni koira on jouduttu viime yönä lopettamaan :( Tippa jos toinenkin sitä silmäkulmaan tuli kun asiasta kuulin, Riitu oli ihana koira ♥


Laitetaanpa tähän samaan syssyyn vielä nämä tämän viikon liikunnat, kun ei näihin nyt valitettavasti mitään lisäystä ole tulossa..

MA: lenkki 45min
TI: -
KE: -
TO: lenkki 30min, bodypump 1h
PE: -
LA: bodypump 1h
SU: -


perjantai 2. marraskuuta 2012

Tasolle tilaa

Tässä yksi mun eilisten puuhailujen tulos. Minun on jo pitkään pitänyt vähän väkerrellä tuon tv-tason kimpussa, mutta olen siirtänyt sitä aina tuonnemmaksi kun kuitenkin niin työläs. Pöh, eilen kyllästyin ja rupesin toimeen, ja noin vartissa homma oli selvä. Nii..eikä tämä varmaankaan ole edes ainoa helppo nakki jota turhaan siirtää siirtämistään.


Vahvistin on majaillut tuossa tv-tason päällä kun ei sillä ole kaapissa ollut tarpeeksi tilaa. Nyt sitten sahasin välihyllyn irti, ni johan mahtuu! Ja tasolle mahtuu taas kaikenlaista tilpehööriä ;)


 Ville sanoi että välihylly pitää jättää kokonaa pois jotta vahvistimelle on riittävästi tilaa yläpuolella, kovasti tuhahtelin hänen höpisevän omia ja liioittelevan. Mutta googletinpa kuitenkin käyttöohjeen tarkastaakseni asian jotta voin todistaa hänen olleen väärässä. Mutta mitä vielä! Yläpuolelle pitäisi jättää 20cm tyhjää tilaa!? Höh ja pöh. Olin ihan hiljaa tästä löydöstäni ja kiltisti jätin hyllyn laittamatta. Pääasia kuitenkin että sain sen mötikän pois tuosta päältä. DVD-soittimelle pitänee jokin teline ostaa jotta sen sitten saa "kattoon" kiinni, ne kun ei rinnakkain sinne mahdu. Olen kuitenkin edelleen aika järkyttynyt tuosta 20 sentistä, pieneneeköhän se yhtään kun takaseinä on aukinainen? :D

On jäänyt näyttämättä nuo olkkarin uudet verhotkin, mutta tässähän ne nyt samalla sitten näkyy. Aika lailla tummempaa on kuin ennen, mutta ihan kiva syksyksi ja talveksi :) Keväällä sitten jos jaksan niin vaaleat takaisin, tosin voi käydä niin että näillä mennään taas pari vuotta :D Yksi pari noita verhoja vielä odottaa silitystä ja paikoilleenlaittoa, olisikohan se tämän päivän saavutus.. Viikonloppu vierähtää iltavuoroissa, joten suuria saavutuksia ei sen osalta ole odotettavissa. Jää "perinteiset" Halloween-juhlatkin välistä, harmittaa.. Tosin, yksi juttu on pitänyt tehdä jo monta päivää, nimittäin kaivaa vähän jouluvaloja esille! Eihän vielä ole liian aikaista? ;)

torstai 1. marraskuuta 2012

Nahkatakkinen tyttö

Laittelin tuossa ohuemmat takit odottamaan kevättä. Säilöön meni myös kevään/kesän/syksyn lempparitakki, josta muistinkin että mulla on koneella jokunen kuva jossa takki päällä tönötän. 


Enpä olisi kuvitellut olevani nahkatakkityttö. Mutta niin vain kävi että viime keväiseltä reissultamme ostamani tekonahkatakki on osoittautunut ihan lempparitakiksi, helppo pitää melkein minkä kanssa vain. Ei siis mikään turha ostos :)

Onkohan se vielä ensi keväänä yhtä kiva?

Eilisen vietin koko päivän yöpuvussa ja aamutakissa lähinnä tässä sohvannurkassa löhöillen, tänään olen sentäs saanut käytyä lenkillä ja vähän puuhailtua kotona, herättiinkin jo kahdeksalta :O. Ja kohta lähden jumpalle! 

Kivaa torstai-illan jatkoa muruset!