keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Masun rasvat

Vaikka sain osakseni joitain raskausvaivoja niin yhdeltä sentään säästyin, nimittäin arvilta. Paitsi rintoihin on nyt synnytyksen jälkeen tainut muutamia tulla, mutta niitä en olekaan enää rasvannut.. En tiedä oliko tunnollisella rasvauksella vaikutusta asiaan, mutta ajattelin kuitenkin vinkata hyviksi kokemistani voiteista.


Bio-Oilia meni pari pulloa, sitä siis käytin yleensä aamuin illoin, joskus korvasin toisen rasvauskerran BodyShopin kaakaovoiteella, joka siis kätevästi puikkona. Meillä tätä puikkoa kylläkin käytettiin enimmäkseen selän rasvauksessa, ettei tuon herran kädet likaannu :D 

Bio-Oilia ostin raskauden alussa ihan sattumalta kun kerran huomasin että sopii myös raskausarpiin, ja nythän sitä mainostetaan "jatkuvasti" jossain. Vai eikö sitä aikaisemmin vaan ole kiinnittänyt mainoksiin huomiota, kun ei ollut tarpeellista? :D

1 kommentti:

  1. Kiitos vinkeistä! Nämä pitää laittaa tuonne jonnekin korvan taakse jemmaan tulevaisuuden varalle, josko joskus meidänkin perheessä olisi tarvetta. Mä meinaan saan raskausarpia älyherkästi, mikä ei muuten ole kivaa. Silloin nuorempana sain niitä melkoisen lähän, mutta onneksi ovat haalentuneet jo melko näkymättömiin.

    VastaaPoista