sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Sadonkorjuu

Viime viikonloppuna sain vihdoinkin korjattua kasvimaalta sadon talteen. Eli siis ne muutamat varret perunoita ja porkkanat :D


Pottuja tuli ihan kivasti, meillä syödään niin vähän perunoita että tiedä vaikka riittäisi koko talveksi.  Paitsi että nythän meillä on tämä yks suursyömäri lisää porukassa ;)

Porkkanasato puolestaan jäi vähän pieneksi, määrällisesti kyllä viime vuoden tasolla mutta paljon pienempiä. Sitähän se mummo jo kesällä varoittelikin, jos et harvenna jää porkkanat pieniksi.  Mutku en mä raaskinut :D Enkä oikein jaksanut/ehtinyt/muistanut/jne. 
 
Mitens ne muut istutukset sitten? Maissit kasvoi ihan hurjan pitkiksi, mutta sato ei ehtinyt valmiiksi asti. Kukkakaalien kanssa luovuin toivosta jo kesällä, enkä sitten käynyt niitä enää edes vahtimassa. Ja kuinka ollakaan, alkusyksystä huomasin että olis siellä sittenkin ollut maisteltavaa - tosin siinä vaiheessa jo pilaantuneita :/ Pinaatit keräsin talteen ja pakastin jo kesällä, mutta sato kutistui keitettäessä niin pieneksi että ehkä siitä yhden pastakastikkeen lisukkeen joskus saa.

Mitä opimme ensi vuotta ajatellen?  
-Esikasvatusta hyvissä ajoin.
-Pinaattia paljon paljon enemmän jos haluaa saada kunnon talvivaraston
- HARVENNA NE PORKKANAT. Tai istuta harvempaan.

Näin siis viime viikolla. Tänä sunnuntaina yhtä kaunista mutta hirveen paljon kylmempää. Hyi. Eilen käytiin Aatun kanssa vähän kyläilemässä pienen matkan takana, ja illalla kun ajeltiin kotiin oli tiet ihan jäässä. Omassa autossa ei ole talvirenkaita, mutta onneksi olin osannut varautua ja liikkeellä veljen autolla. Ja silti jänskätti ajella siellä liukkaalla :/ Hyi olkoon. Taidetaan vietää tämä talvi aika pitkälti kotosalla :D

2 kommenttia:

  1. No sullahan oli vaikka mitä kasvamassa :O Vautsi! Meijän potut on syöty jo aikaa sitten. Porkkanat jäi meillä kans melko pieniksi vaikka harvensinkin. Nekin on jo syöty. Mutta se harvennus on kyllä todella tärkeetä.
    Kakkakuulia en ole muistanutkaan. Pitäisköhän ens kesänä niitäkin pistää kasvamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan nyt ollu niin kuiva kesä vai mistä tuo pieniporkkanuus johtuu, ku en mä nyt mitenkää ihan hurjasti harventanu viime vuonnakaan ja oli kyllä paljon isompia.. Kukkakaalit ois ollu niin kivoja, harmittaa vietävästi et meni niin ohi niiden "sato" (kaks kaalia :D ) ens keväänä täytyy tosiaan muistaa hyvissä ajoin laittaa sisälle kasvamaan.

      Poista