tiistai 14. tammikuuta 2014

Chocolate chip cookies

Ellen toivoi instassa vilahtaneiden pipareiden ohjetta ja tässäpä tämä! Oli aikas makoisia, ja kummasti on keksipurkki tyhjentynyt vaikka niitä aikamoinen kasa tulikin. Tein itse siis tuplataikinan, jolloin pipareita tuli noin viitisenkymmentä.
Ohje on jo joitain vuosia majaillut reseptikansiossani, joten en enää muista mistä sen aikanaan olen napannut. 

Chocolate chip cookies

125 g voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
200 g suklaata (fazerin sininen)

Sekoita pehmeä voi ja sokerit. Lisää kananmuna ja sekoita. Sekoita vanilliinisokeri, jauhot ja leivinjauhe keskenään, lisää taikinaan. Lisää pilkottu suklaa, palat voi jättää melko suuriksi.
Tee taikinasta palloja. Paista 180 astetta noin 10 minuuttia. Älä paista liikaa.


Tosiaan, näiden lisäksi tuli viikonloppuna herkuteltua vähän muutakin, ja eilen vaaka näyttikin PARIA kiloa enemmän kuin edellisellä kerralla. Huh. Syytä lähteä lenkille vaikka pakkanen paukkuukin. (Talvi on vihdoin tullut! Ja ulkona paistaa aurinko! <3>

Se vielä kerrottava, että sunnuntaina kun kirjoitin että Aatu saattaa lähteä liikkeelle ihan koska vaan niin samaisena iltana se sitten lähti! Tosin pakilla :D Ja tietenkin lipaston alle.

3 kommenttia:

  1. Jahas, tää herkkuhanuri sitten kuolas näppäimille. Voi voi, tää resepti pitää ottaa talteen, mutta en mä näistä sais syödä. Mun vaaka näyttäis ainakin 10kg lisää :D

    Voi Aatu ♥ Kauhiaa, miten nopeasti hää kasvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mäkin taidan ens kerralla tehä vähä pienemmän annoksen niin ei tarvi syödä niin paljoa :D
      Hää kasvaa ihan hirmusta vauhtia, vaikkei pipruja syökään :)

      Poista