tiistai 3. kesäkuuta 2014

Värikkäitä kesävaatteita (plus yksi mustien housujen ongelma)

Kun itse kulkee lähes päästä varpaisiin mustissa niin on kiva että on tuo poju, jolle voi ostaa kaikkia ihania värejä ja printtejä :)

Taannoiset helteet havahduttivat minut siihen ettei Aatulla ollut kuin muutama teepaita ja shortsit, ja nekin jo vähän turhan kiikkania. Niinpä tilanne oli pikaisesti korjattava, ja kipaisinkin suosikkilastenvaateosastoille Lindexiin ja Henkkamaukkaan. Lindexiltä löytyi tällä kertaa enenmmän kivoja, mutta tokihan sieltä henkkamaukaltakin jotain kelpasi ;) Ja olisi tietysti kelvannut enemmänkin, mutta katsellaan niitä vaikka sitten alennusmyynneistä.

Teepparit ja shortsit ostin pääasiassa koossa 86, vaikka muuten meillä käytössä vielä 74, pikkuhijaa ollaan siirtymässä 80. Mutta tykkään että teepaidat saa olla reiluja, eikä nuo kuitenkaan näytä päällä mitenkään yli-isoilta, ja shortseissa puolestaan lahkeessa saa sen verran olla pituutta että kontatessa yltää polven alle. Vyötäröä saakin sitten kiristää ihan kunnolla, mutta meneepähän pidempään ;)

Muunmuassa tämmöisiä tuolta pojun vaatekaapista nyt sitten löytyy

Alarivin kaksi keskimmäistä h&m, muut lindex.

Ja nyt sitten vaan taas odotellaan niitä helteitä.. Eikös ne tällä viikolla pitänyt alkaa? Ei näy ei kuulu, ihan ulkopuvussa sai tänäänkin lenkillä käydä.

Ja sitten se housuongelma. Eilen kaivoin päälleni eräät melkoisen vanhat (mustat tietysti) housut hyllyn perältä ja totesin niiden olevan aika kivat, ihmettelin että miksihän niitä ei tule käytettyä useammin? Alta puolen tunnin muistin syyn - housut ovat ihan järkyttävät pölynkerääjät :/ Joka ikinen pölyhiukkanen, hius ja koirankarva viiden metrin säteellä sinkoutuu niihin kiinni. ARGH. Auttaisikohan siihen mikään kikkakolmonen?

3 kommenttia:

  1. Oiii nuo shortsit!!! Mä oon kovasti koittanut löytää just tätä väriä!! Kiitos vinkistä! =)

    VastaaPoista
  2. Kyllä, väriä saa ja pitääkin olla :)

    VastaaPoista