perjantai 25. maaliskuuta 2016

Edullisempaa välikautta


 Kevät tarkoittaa paitsi lämpöisempiä päiviä, myös ulkovaatteiden vaihtoa keveämpiin.
Vk. Välikausi. Sana jonka olemassaoloa en ennen lapsia edes tiennyt. Hyvin on tullut tutuksi myös tieto siitä, että näihin eri "kausiin" saisi kulutettua piiitkän pennin.


Ulkopuvut ovat melko tyyriitä, etenkin jos haluaa niitä "merkkituotteita" . Mulle noilla merkeillä ei onneksi ole väliä, mieluusti ostan vaikka käytettynä kunhan on siistissä kunnossa. Ja uskon että myös halvemman hintaluokan puvut menevät siinä missä kalliimmatkin. Eipähän tarvi hermoilla että monen sadan puku menee piloille autotallissa puuhaillessa tai pihalla rymytessä.

Toivoin että Aatun syksyinen haalari olisi vielä mennyt, mutta vähän turhan kiikkana alkaa olla, etenkin jos väliin pitäisi mahtua kerroksia. Emmille puolestaan halusin oman puvun, vaikka Aatunkin toissakeväinen olisi tarpeen vaatiessa mennyt. Joten hankintalistalla oli kummallekin haalari.

Aatun NameIt.n viime vuoden puku oli kovin mieluisa ja olisin voinut ostaa uuden isompana, mutta harmikseni meiltä on ko liike täältä lopettanut. Aatu alkaa olla niin iso että tuon kokoiset pojat taitaa saada enemmän kulumaa aikaan kuin ihan taaperot, joten mieluisia ja hyväkuntoisia käytettyjä pukuja ei paljoa ole tarjolla. Mutta juuri kun olin aikeissa ostaa kaupasta uuden, tulikin facen kirppisryhmässä vastaan Lassien hyväkuntoinen puku, samoja joita on vieläkin kaupassa myytävänä.


Emmille taasen ei käytettynä löytynyt mieluista, tytöille oli taas tarjolla lähinnä pelkkää vaaleanpunaista. Mutta Tokmannilta löytyikin tarjouksesta kiva Peuhun haalari, violetti. Jej. Peuhusta ei merkkinä ole kokemusta, mutta kohtahan sitten tiedetään tarviiko toiste ostaa :)

Haalarien lisäksi meillä on välikaudessa käytössä takki+housut, mutta ne onneksi löytyi entuudeestaan kummallekin: Aatulle sopii vielä syksyinen takki ja parit ulkohousut, ja Emmille menee aikaisemmin kirppailta löytynyt takki (itseasiassa parikin) ja Aatun vanhoja ulkohousuja. Enää pitäisi hankkia jotain välikauteen sopivia hanskoja, mutta eipä noilla taida enää kiire olla, kun viime päivinä on taas pakkanen paukkunut..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti