tiistai 1. maaliskuuta 2016

Viikko 8

Maaliskuu!! Se tarkoittaa sitä että on virallisesti kevät, ainakin ihan nurkalla. Ja sen kyllä huomaa, ainakin lisääntyneestä valoisuudesta. Tänä aamuna kun ajelin töihin tajusin kesken matkan että jestas sentään, täällähän näkee! Viimeeksi kun aamuvuoroon menin, oli aamuvarhaisella vielä pilkkopimeää. Mutta nyt vielä viime viikkoon.. 

Maanantaina loppui hoitovapaa taas tältä erää, ensimmäinen työviikko tosin meni vapaalla :D. Villekin oli vain maanantain töissä, muuten kotona. Lumitöitä tehtiin lasten kanssa maanantaina kahteen otteeseen tunti kerraallaan, ja tehtynä väylä josta juuri auto mahtui. Huh. Ville tekikin loput koneella. Ja nythän se vissiin on taas lisää luvannut. 


Tiistaina kävin lasten kanssa ystävän luona kylässä leikkimässä. Sain kotiintuomisiksi kukkia ja suklaata ♥ Illalla äidin ja lasten kanssa katsomassa tori-löytöä ja samalla reissulla vähän kaupoilla äidille makutuomarina. 


Keskiviikkona meni aamupäivä ihan kotosalla ja illalla kävin bodypumpissa piiiitkästä aikaa. Oli ihana huomata et edelleen tykkään siitä ihan täysillä. Miksi oi miksi välissä on kolme vuotta?


Torstaina pääsin yksin vähän kaupoille (ja taas itselle hankintoja??!! Kevättäkö tästä saa syyttää?) ja ystävän luona katsomassa vajaa 1kk poikaa. Itse suloisuus. Illalla käytiin vielä mummolla jossa lapset pääsi leikkimään serkkupojan kanssa.


Viikonloppu menikin sitten aikalailla kotoillessa. Perjantaina viikonloppuvierailulle tuleva ystävä tuli viideltä Ikea-kuorman kanssa ja heti ruvettiin kasauspuuhiin. Onneksi ruvettiin, niin ehdittiin huomata että yksi osa oli väärä, ja ei muuta kuin nokka kohti Ikeaa pari tuntia ennenkö kauppa menee kiinni. Vartti jäi aikaa olla kaupassa mutta hyvin siinä ehti palauttaa väärän osan, hakea uuden kärriin ja kiertää vielä hakemassa kylppäriin uuden maton :D Valitettavasti hodari jäi kuitenkin saamatta. Lauantaina jatkettiin kasaushommia, ja nyt on Emmin huoneessa uusi hyllykkö - tykkään! Laatikot syö sisäänsä leluja ihan hurjat määrät :) Yritettiin myös napsia neidistä yksvee kuvia, mutta en ole edes katsonut mitä niistä tuli, neiti ei oikein malttanut pysyä mallina ;D Sunnuntaina käytiin aamupäivästä mäenlaskussa mutta muuten ihan vaan lorvailtiin kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti