maanantai 13. kesäkuuta 2016

Viikko 22

Vaikka välissä on ollut jotain ihan muuta niin viime toissa viikko oli ihanan kesäinen, ja nyt taas näyttää lupaavalta. Mihinkään ei juuri malttanut lähteä, jumpatkin jäi välistä kun ennemmin oli ulkona. Otettiin allas käyttöön, ja Emmi sinne meneekin joka välissä, vaatteilla tai ilman. Pihalla oltiin paljon. Parina päivänä nähtiin kummipoikaa äitineen ja loppuviikosta pidin SilverJunge - vaatekutsut meillä. Mikä ihana mallisto! Olisin voinut ostaa vähän yhtä jos toista, onneksi näin loppukaudesta oli osasta jo koot vähissä niin ei ihan kaikkea saanut, mitä olisi ehkä muuten voinut miettiä. Ja sekin hyvä puoli kauden lopussa oli että kaikki oli alennuksessa, sehän passaa. 


Perjantaina piipahdin pikaisesti kaupungilla, olin jostain lehdestä bongannut Lindexin hameen jota halusin käydä katsomassa josko olisi lauantain ylppäreihin hyvä, ja mukaanhan se lähti. Ihana. Aatu kun halusi lähteä mukaani kaupoille niin laitoin sitten mummolle viestiä ehtisikö ruokkiksella tulla meitä treffaamaan, jos veisin Aatun jätskille. Pienellä voi saada pienen pojan onnelliseksi, eka kiskalta ostettu tötterö. Toki itsekin piti sitten ostaa, tosin jos olisin tiennyt että on niin iso niin oltaisiin pärjätty yhdellä - nyt mummo sai syödä Aatun loput kun ei jaksanut kaikkea :o


Viikonloppuna oli yökyläläinen taas meidän ilonamme, viikonlopun aikana saimme aloiteltua vähän mööpelien ehostusta - niitähän riittää joten puuhaa on koko kesäksi :D Lauantaina tosiaan oli yhdet yo-juhlat. Tarjolla ihanaa ruokaa ja kolmea erilaista kakkua. Pitikö maistaa joka sorttia - vähän oli huono olo sen jälkeen. Tulipa myös katsottua kovasti suosiossa oleva Frozen illalla (mikä aika klo 21 on näyttää lasten elokuvia?? ) , nyt tiedän misät puhutaan. Ehtiiköhän tulla jotain muuta kunnes tuo meidän neiti on siinä vaiheessa että osaa alkaa jotain fanittamaan. Tosin vähän tuntuu että se saattaisi olla ennemmin jotain ihan muuta kuin prinsessajuttuja :D


Lauantaina sain taas todeta että tähänkö on tultu - olin aamulla 8.10 kaupan pihalla, menossa shoppailemaan. TOKMANNIIN. :D  Mutta sitähän se on, tää kotiäidin elämä ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti