keskiviikko 31. elokuuta 2016

Viikko 34

Viime viikko oli tällä erää viimeinen viikko hoitovapaalla, ja nyt kuluva viikko vielä lomaa. Sitten töihin. Toisaalta fiilis on haikea, tämä vaihe elämästä oli nyt tässä ja edessä "normaali" arki epäsäännöllisine työvuoroineen. Toisaalta olen innoissani, ihana palata töihin!

Alkuviikosta kävin lasten kanssa mummolassa kylässä, ja kotiintuomiseksi saikin kaikenlaisia herkkuja - lanttua, punajuuria, perunoita, porkkanoita... Nam. Tänä vuonna omatkin porkkanat kasvoivat ihan ok, mutta lanttujen kanssa kävi vähän kehnommin :/
Käytiin isäni ja Aatun kanssa Helsingistä hakemassa Emmille toinen vaatekaappi ja samalla reissulla Ikeasta lisää hyllyjä ja koreja, nyt luulisi neidin vaatteiden mahtuvan sitten isompanakin hyvin. Ellei satu olemaan samanlainen kuin äitinsä..

Keskiviikkona mentiin pitkästä aikaa perhekahvilaan. Lapset touhusivat omiaan kun itse olin katsomassa Me&I esittelyä (jaa vähänkö olisi tehnyt mieli ostaa melkein kaikki uudesta mallistosta - dääm juu tyhjä tili ), ihan yllätyin kun Aatu halusi jäädä toisaalle leikkimään eikä Emmikään koko aikaa ollut tykö. Ehkä päiväkodin aloitus sattuu juuri sopivaan kohtaan. Illalla olin vielä PerfectHome kutsuilla, siellä ei tyhjä tili sitten niin täysin ostoksia enää estellytkään..


Loppuviikosta kävi työkaveri puolivuotiaan poikansa kanssa meillä kylässä ja perjantaina oltiin päiväkotiin tutustumassa. Meni niin hyvin että mikäli ylipäänsä oli epäilyksiä miten lähtee sujumaan niin ei ole enää. Toki on sitten eri asia kun pitää sinne jättää ja aamut on aikaisia yms., mutta ainakin nyt näyttää todella hyvältä. Ilta oltiinkin sitten veljen paljussa puljaamassa, niin kivaa! Olin ajatellut että hyvä jos puoli tuntia lapset jaksaa siellä olla mutta kevyesti meni pari tuntia, sitten piti alkaa kyselemään että joko saunaan mentäisi.

Viikonloppu oltiin kotosalla, aika paljon ulkona. Saatiin vihdoin leikkimökki omalle paikalleen ja vähän muutakin puuhasteltua. Sunnuntaina vielä mummon synttäreillä, eikä taaskaan tarvinut tyhjin käsin kotiin lähteä vaan pieni ämpärillinen marjoja mehuksi keitettäväksi mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti